Sunnuntai-iltapäivällä alan monesti jo odottaa sitä. Vilkuilen digikelloani vähän välein.
Ei vielä.
Ehkä kohta.
Sitten se lävähtää digikelloni ruudulle: ”Miten viikko meni?”-kysymys. Tuon otsikon alle digi-/urheilukelloni kokoaa viikon aikana liikkumani tunnit ja minuutit. Se laskee kävelemäni ja juoksemani kilometrit sekä venyttelyn äärellä nauttimani tunnit. Kello kertoo, miten olen nukkunut kuluneen viikon aikana, paljonko askelia on minulle keskimäärin kertynyt ja millainen on ollut keskimääräinen kalorinkulutukseni.
Sitten mietin vastausta kysymykseen: no, miten viikko nyt siis meni?
Onko viikkoni onnistunut, jos olen liikkunut tavoittelemani määrän tai ehkä edeltävää viikkoa enemmän? Onko viikkoni ollut hyvä, jos olen nukkunut keskimäärin kahdeksan tuntia tai muistanut venytellä? Annanko arvoa kävelemilleni askeleille vai kuluttamilleni kaloreille?
Joka sunnuntai tulen samaan tulokseen: urheilukelloni tietää hyvin vähän siitä, miten viikkoni todella meni. Toki riittävän hyvät uni- ja liikuntamääräni tekevät hyvää hyvinvoinnilleni. Niitä mieluummin mittaisin kuitenkin oman viikkoni onnistumista tunteina, joina olen ollut läsnä rakkaimpieni kanssa. Minuutteina, joina olen pysähtynyt huomaamaan, mistä kaikesta voinkaan olla kiitollinen. Kertoina, jolloin olen kuullut tai sanonut: ”Rakastan sinua!”.
Viikkoni hyvyydestä kertoisi treeniminuutteja enemmän lämpimien halausten ja naurettujen naurujen kesto minuutteina. Sykkeen sijaan minulta kannattaisi mitata innostuneen energiani määrää ja kertoa siitä analysoiden, kuinka huippuviikko minulla näin mitattuna olikaan!
Entäpä, kun kysyn nyt sinulta: ”Miten sinun vuosi 2020 meni?” – mitä vastaat?
Arvioitko sinä minulle vuoden onnistumiasi juostujen kilometrien, käveltyjen askelten, nukuttujen öiden tuntien tai kulutettujen kalorien perusteella? Tai ehkäpä luettujen kirjojen, neulottujen villasukkien tai tehtyjen töiden määrällä? Vai mittaatko vuottasi nauretuilla nauruilla, vaihdetuilla halauksilla tai kiitollisuuden kokemuksella?
Varmaan moni meistä mittaa tätä vuotta pandemian vaikutuksilla arkeemme. Opimmeko vuonna 2020 arvostamaan enemmän terveyttä? Opimmeko olemaan kiitollisia ihan vain perusarjesta? Millaisia oli meidän kokemat koronan kultareunukset, joita ilman pandemiaa ei olisi tänä vuonna tapahtunut?
Millä perusteella sinä arvioit, miten onnistunut tämä vuosi sinulle oli?
Muutama kysymys sinun vuotesi 2020 arviointiin:
• Asteikolla 1-10, minkä arvosanan sinä antaisit vuodelle 2020? Kymmenen merkitsee tällä asteikolla täydellistä vuotta, jossa kaikki sujui kuin unelma, ja 1 sen täydellistä vastakohtaa.
• Perustele ainakin viidellä kohdalla, miksi annoit tuon arvosanan, etkä yhtä alempaa. Mitä kaikkea hyvää vuotesi sisälsi, jotta annoit tuon arvosanan? Mitä sinä teit, jotta arvosana oli tuollainen? Ketkä kulkivat rinnallasi ja tukivat sinua?
• Etsi vuoden 2020 tähtihetkesi. Ainakin 3 sellaista hetkeä, joille antaisit sinun janallasi ihan huippuarvosanan. Mitä tällöin tapahtui? Mitä itse teit, jotta tällainen hetki mahdollistui? Keille voisit lähettää kiitoksen näistä ihanista hetkistä?
• Miten voisit varmistaa, että vuonna 2021 arvosana olisi yhtä hyvä? Mikä auttaisi siinä, että tämän vuoden tähtihetken kaltaisia hetkiä sisältyisi myös alkavaan uuteen vuoteen?
• Millaista olisi yhtä arvosanaa ylempänä? Mitä pitäisi arjessasi tapahtua vuonna 2021, jotta kertoisitkin sellaisen arvosanan ensi vuonna tätä blogia lukiessasi? Milloin vuotesi 2021 olisi riittävän hyvä?
Itse päätin uuden vuoden tekonani jättää digikelloni laatikkoon, jonne sen loman aluksi tungin. Muutaman vuoden ajan tykkäsin sen avulla kyllä seurata liikunnan ja unen määriä, ja kylä se motivaattorinakin toimi. Päätin kuitenkin, että haluan vuonna 2021 ennemmin pysähtyä kuuntelemaan kehoni ja mieleni tarpeita sekä mitata sitä, miten arkeni on linjassa arvojeni kanssa. Aionkin viikkojen päätteeksi laskea askeleita mieluummin kiitollisuuden aiheitani sekä ryhtyä arjessani juoksun sijaan ennemmin hidastamaan.
Ymmärsin myös, että digikellon yhteys kännykkääni on tuonut aivan turhaa jatkuvaa online-tilaa minun arjessani. Pärjään varsin hyvin, jos en paremminkin, ilman jatkuvia ilmoituksia vasempaan ranteeseeni. Näin olen myös paremmin läsnä aidossa vuorovaikutuksessa oikeiden ihmisten kanssa – ja kas, taas löydän itseni omien arvojeni ytimestä.
Uuden vuoden ajatukseni onkin: Vähemmän on enemmän.
Millä ajatuksella sinä starttaat vuoden 2021?
Iloista ja monin mittarein riittävän hyvää uutta vuotta 2021 kaikille!
Tämän tekstin runko on julkaistu ensimmäisenä Nokian Uutisissa.
