Search
Close this search box.

Miten raha-asiani ovat muuttuneet vuodessa Aito Säästöpankin asiakkuuden myötä?

Tehty kaupallisessa yhteistyössä Aito Säästöpankki kanssa.

Melko tarkkaan tismalleen vuosi sitten pääsin tutustumaan Aito Säästöpankin vasta-avattuun Hämeenkadun konttoriin Tampereelle ja kokeilemaan heidän Oman talouden tuokiota ensimmäistä kertaa. Toisen kerran istuin alas saman asiantuntijan kanssa tammikuun alussa.

Näiden lisäksi olemme tavanneet useamman kerran myös toista asiantuntijaa Aito Säästöpankin Nokian konttorilla, jotta saimme monistakin syistä tapahtuneen pankinvaihtomme keväällä kunnialla maaliin.

Pari viikkoa sitten osallistuin myös Aito Säästöpankin järjestämille Yrittäjänaisten after workeille, joiden teemana oli yrittäjien vaurastuminen ja taloudellinen vapaus.

Ja samaan aikaan maailmalla ja median otsikoissa on ollut monenlaiset talousteemat, inflaatiot ja hintojen nousut otsikoissa – oikein vain kunnolla! Isommin kuin mun aikuisiän aikana koskaan aiemmin.

Tässä blogijutussa jaan teille ajatuksiani siitä, millaisia hyötyjä minä ja perheeni olemme kokeneet näistä tapaamisista ja miten olemme hyötyneet Aito Säästöpankin asiakkuudesta nyt ensimmäisen vuoden aikana.

1.  Arjen laina- ja muut säännölliset kulumme on päivitetty vastaamaan tätä taloustilannetta

Haastava taloustilanne on varmasti saanut jokaisen meistä reagoimaan tavalla tai toisella kuluttamiseemme. Kuka on pistänyt kukkaron nyörit entistä tiukemmalle, kuka pyrkinyt saamaan lisätuloja, kuka taas säästänyt tietoisemmin pahan päivän varalle.

Meille asiakkuuden vaihto Aito Säästöpankkiin on sijoittunut maailman taloustilanteenkin kannalta todella hyvään saumaan. Olemme tämän myötä ymmärtäneet, että nyt on juuri oikea hetki kääntyä talouden asiantuntijoiden puoleen ja saada empaattista apua omien raha-asioiden päivittämiseen.

Meidän perheen Oman talouden tuokioissa keskityimme ennen kaikkea siihen, miten lainamme takaisinmaksuerät olisivat tämän hetken korkotilanteen huomioivia ja edelleen arkeemme kuitenkin mahdollisimman hyvin istuvia.

Haastavan taloustilanteen läpi ei todellakaan kannata rämpiä yksin, vaan ottaa yhteyttä pankkiin ja varata esimerkiksi Oman talouden tuokio talouden ammattilaisen kanssa.

2. Kuluttamiseni on entistä tietoisempaa ja paremmin arvojeni mukaista

Oman talouden tuokio räätälöidään aidosti yksilöllisesti asiakkaan tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Tuokiossa keskitytään niihin talouden tärkeisiin teemoihin, jotka ovat asiakkaalle juuri nyt ajankohtaisimpia – kuten päivittäisiin raha-asioihin, taloudellisen puskurin kerryttämiseen, lainan tarpeeseen tai vaikkapa lapsille säästämiseen.

Olen tämän vuoden aikana yllättynyt, kuinka kokonaisvaltaisesti minun tuli näiden tapaamisen pohjalta pohdittua omaa ja perheeni rahankäyttöä ja kulutustottumuksia. Harkitsen nykyään entistä tarkemmin kaiken uuden hankkimista ja myös kirpputoreilla teen ostoksia tiukemmalla seulalla.

Samalla kuitenkin iloitsen jo omistamastani enemmän kuin aiemmin. Nautin pienistä arkisista hetkistä unelmakodistamme ja fiilistelen, miten pienillä asioilla saan luotua arkeen juhlafiilistä.

Kynttilöiden sytyttäminen, kaakaon keittäminen liedellä tai rakkaudella valmistetut lämpimät voileivät eivät paljoa maksa, mutta merkkaavat paljon koko perheelle.

Ja olemmepa tämän vuoden aikana toteuttaneet tämän tietoisuuden avulla myös isoja unelmiamme. Olemme matkustaneet pitkästä aikaa myös etelään ja olen saanut unelmieni keltaisen auton 🙂

3. Olen saanut uusia eväitä raha-asioiden opettamiseen lapsilleni

Koen, että raha-asioita on ollut tänä vuonna erityisen tärkeä opettaa myös teini-ikää lähestyville tyttärilleni.

Millaisia kuluttajia he haluavat olla? Miten he voivat vaikuttaa omilla kulutustottumuksillaan?

Viimeksi juttelimme näistä heidän kanssaan viime viikonloppuna, kun joululahjaostokset tulivat ensimmäistä kertaa puheeksi.

Haluammeko ostaa krääsää halvalla ja tarttua jokaiseen sisäänheittotarjoukseen?

Vai haluammeko tukea euroillamme pienyrittäjiä? Haluammeko antaa itse tehtyä tai vaikkapa aineettomia lahjoja?

Olemme saaneet Oman talouden tuokioista erinomaista tukea siihen, miten lapsille luomamme ”pesämunatilien” varat voisi sijoittaa tuottamaan hieman paremmin. Tämän avulla olemme opettaneet myös tyttärillemme säästämisen alkeita.

Tiesitkö, että ensi viikolla (31.10) vietetään Säästäväisyyspäivää? Miten tämä päivä voisi näkyä sinun arjessasi? 🙂

4. Säännöllisen sijoittamisen hedelmiä on ollut ilo seurata

Olen saanut Aito Säästöpankin Oman talouden tuokioista niin selväsanaista ja minulle räätälöityä sijoittamisen tukea, että aloitin vuosi sitten VIHDOIN säännöllisen sijoittamisen. Jo vuosia olen ajatellut, että se pitäisi tehdä, mutta aina on tullut esteeksi se kuuluisa MUTTA.

Nyt olen sijoittanut säännöllisesti jo vuoden ajan ja on helpotus, ettei enää tarvitse sitä jossitella. Vaikka sijoitukseni eivät tässä taloustilanteessa eikä tässä aika lyhyessä ajassa ole mitään valtavaa hedelmää tuottaneet, on sivuun siirretyn rahan summa kertynyt jo ihan mukavaksi.

Ja Yrittäjänaisten after workeilla oli hienoa katsoa yksityispankkiiri Hanna Ulvilan esittämiä pitkän aikavälin, noin 20 vuoden, säästämisen pylväsdiagrammeja ja ajatella: tuolla matkalla minäkin jo olen 🙂

5. Uskallus pitkän tähtäimen unelmointiin ja niiden oikea-aikaiseen toteuttamiseen on kasvanut

Oman talouden tuokiot ovat luoneet meidän perheelle myös varmuutta tulevaan. Miten tahansa maailmantilanne meitä heittelee, olemme taloutemme ääreen nyt huolellisesti pysähtyneet ja tehneet siihen meille parhaimpia valintoja juuri nyt.

Olemme myös tehneet suunnitelmia tulevia unelmiamme varten ja uskomme, että nekin tulevat kyllä toteutumaan juuri oikealla tavalla ja juuri oikeaan aikaan.

Tällä hetkellä esimerkiksi pitkäaikainen unelmamme kodinhoitohuone-, kylpyhuone- ja saunaremontista alkaa edetä kohti konkreettista suunnittelua ja toteutusta.

Aito Säästöpankin asiantuntijat ovatkin monella tavoin aitoja ystäviä asiakkaiden unelmille.

Me tiedämme puolisoni kanssa myös, että mikäli mikä tahansa X-tekijä tulisi horjuttamaan taloudellista hyvinvointiamme, saamme Oman talouden tuokiosta nopeasti ammattilaisen avun tilanteen uudelleen arviointiin ja tarvittaviin muutoksiin.

Enää emme jää räpeltämään perheemme tai yritystemme raha-asioita yksin.

Varaa aika Oman talouden tuokioosi lähimpään Aito Säästöpankkiin livenä tai etänä!

Voit varata ajan Oman talouden tuokioosi näppärästi netistä tai soittamalla. Aito Säästöpankin lämmöllä ja asiantuntemuksella palvelevia konttoreita löydät laajasti ympäri Pirkanmaan, Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan. Suosittelen lämpimästi!

Iloa ja aurinkoa loka-marraskuun taitteeseen toivottaen,

Ellu

Jaa:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp