Elämäni hyvinvoinnin T-risteykset – kuuletko kehosi kuiskauksen vai odotatko, kunnes se huutaa?
Kerroin teille viime jutussa, että aloitan aurinkoiset hyvinvointivalmennukseni 1.9.2022. Tarkemmin näistä valmennuksista pääset lukemaan uudella @elluyellow_wellbeing -nimisellä Instagram-tililläni ja seuraamalla tätä blogini Hyvinvointi-osuutta <3
Ennen kuin värikkäät hyvinvointivalmennukseni 1.9.2022 alkaa voit liittyä VIP-jäsenenä värikkääseen hyvinvointiyhteisööni 🙂 Laita Instagramissa tai sähköpostitse viesti ”SEIKKAILIJA”, niin olet mukana VIP-porukassa, jotka saavat tietoja valmennuksista ensimmäisenä sekä muita rahanarvoisia etuja. VIP-jäseneksi liittyminen ei sido mihinkään <3
Viime jutussa kerroin teille siitä, miten mustavalkoinen terveyskäsitys ja ortoreksia oli pilata elämäni lukioaikana. Tässä jutussa sinulle selviää, millainen T-risteys pelasti minut – elämäni, hyvinvointini ja kehosuhteeni – tuolloin.
Kuten edellisessä jutussa teille kerroin, olin lukioaikana hyvin tunnollinen, tavoitteellinen ja täydellisyyteen pyrkivä neitonen. Satsasin kouluun lähes kaikkeni. Unelmani oli lääketieteellisessä tiedekunnassa ja tein 8-luokkalaisesta alkaen kaiken voitavani, jotta tuo tie avautuisi.
Vapaa-aikanani taas satsasin kehooni: kävelin, juoksin ja jumppasin. Mietin tarkkaan, miten söisin treenejä ja opiskelua parhaiten tukeakseni. Täytin päiväni tarkoilla läksy-, ruoka- ja liikunta-aikatauluilla.
Näin toimimalla koin edes pikkiriikkistä hallinnan tunnetta, kun murrosiän myllertävät ajatukseni ja tunteeni tuntuivat heittelevän minua vuoristoradan mutkista vapaapudotuksen syöksyyn.
Eräänä iltana, ollessani 17-vuotias, makasin sängylläni. Kehoni oli väsynyt vähän liian kovasta treenistä ja nälkäinen vähän liian pienestä iltapalasta. Mieleni oli sekaisin.
”Onko tässä mitään järkeä?” kysyin itseltäni kattoa kyynelsilmin tuijottaen.
Tuolloin huoneeni oveen koputettiin. Tiesin kysymättäkin, että koputtaja oli äitini.
”Muru onko kaikki hyvin?”, hän kysyi ovenraosta.
Nähdessään itkuisen olemukseni hän tuli silittämään minua ja sanoi: ”Tulepa kulta iltakaakaolle, niin jutellaan vähän.”
Elämäni ikimuistoisin iltakaakaohetki, joka muutti hyvinvointini suunnan
Siinä taivaallisen makuisen iltakaakaon ja isojen vaaleiden juustovoileipien äärellä oli hyvä jutella. Oli liian pitkä aika siitä, kun olin sallinut itselleni viimeksi tämän lapsuuteni lempi-iltapalani.
Siinä hetkessä ymmärsin äitini avulla totuutena ajatuksen, joka oli alkanut itää mielessäni. Ajatuksen, jota kehoni ja mieleni olivat yrittäneet minulle ensin kuiskata, sitten puhua ja lopulta huutaa.
Aito haluni satsata terveyteeni ja hyvinvointiini oli kääntynyt itseäni vastaan.
Olin luullut, että sotani mustavalkoista terveyskäsitystä ja dieettikulttuuria vastaan tekisi minulle hyvää. Olin luullut, että satsaamalla terveelliseen ruokailuun ja säännölliseen liikuntaan vapautan itseni mustavalkoisuudesta ja dieettikulttuurista.
Mutta päinvastoin. Tässä sodassa olin vaan pukenut tutun viholliseni uuteen asuun. Lapsuudessa mustavalkoinen terveyskäsitys oli pukeutunut ylipainoisen dieettikulttuurin vaatteisiin. Nyt mustavalkoinen terveyskäsitys oli saanut ylleen alipainoisen syömishäiriöisen vaatetuksen.
Sain isoksi onnekseni ja kiitoksekseni hiljalleen voimia alkaa harjoitella ymmärtämään kokonaisvaltaista hyvinvointia ja sen aitoa edistämistä ihan uudella lailla.
Tästä T-risteyksestä alkoikin vuosikymmenten matkani kohti oikeaa sotaa mustavalkoista terveyskäsitystä vastaan – matka kohti värikästä terveyskäsitystä ja kokonaisvaltaista hyvinvoinnin edistämistä. Siitä kerron teille tarkemmin seuraavassa jutussa.
Sillä välin olisi ihana kuulla, millaisia T-risteyksiä sinun matkallasi on tullut eteen? Onko sinun kehosi ja mielesi koittanut kuiskata sinulle jotain – kuulitko sen, vai vasta huudon? Onko sinun läheisesi huolestuneet sinun hyvinvoinnistasi matkasi varrella? Entäpä: mitä kehosi ja mielesi koittaa kuiskata sulle juuri nyt?
Mulle saa laittaa näistä aina myös sähköpostia (elisa@elluyellow.com) <3
Halauksin,
Ellu
