Tyttärillämme alkoi tällä viikolla jälleen kesätauon jälkeen heidän rakastamat tanssi- ja voimisteluharrastukset. Voi kuinka innoissaan he tästä olivatkaan! Oma kehoni taas oikein odotti tuona aikana tekemääni pidempää salitreeniä viereisen aikuisten kuntosalin puolella. Kaikki sormet ja varpaat pidän ristissä, että tämä harrastusluxus saisi jatkua koko syksyn. Meidän perheessämme käydään ohjatuissa harrastuksissa paristi viikossa, sen määrän olemme kokeneet hyväksi oikeastaan jo vauva-ajoista asti.

Harrastusten merkitystä perheellemme mietin paljon Nokialle muuttaessamme. Tyttäremme olivat tällöin 3- ja 5-vuotiaita ja aloittivat päiväkodin. Erään päiväkotipäivän päätteeksi he kertoivat jutelleensa päiväpiirillään harrastuksista. ”Jes!” ajattelin ja kysyin sormet innokkaasti syyhyen, mitä kaikkea he olivat kertoneet.

”Mä sanoin harrastavani eläintenhoitoa”, totesi esikoiseni. Tuolloin vielä kotieläimettömän perheen äitinä koitin kätkeä hämmästykseni ja kysäisin, mistäköhän tuollainen harrastus oli tyttäreni mieleen tullut. ”No Maijakin (paras ystävä, nimi muutettu) kertoi harrastavan sitä ja käytiinhän mekin kesällä kerran eläintarhassa!”. Jep, aivan.

Latasin kaikki toiveeni kuopukseeni. Olikohan hän maininnut jumppaharrastuksensa vai ehkäpä upouuden yhteisen perheuintiharrastuksemme?

”Mä sanoin harrastavani takan äärellä taljan päällä makoilua”, sanoi kuopukseni. Tässä kohtaa nauroin jo avoimesti: aivan totta, siitä hän nautti jo tuolloin – ja nauttii edelleenkin.

Oli pakko katsoa peiliin: mitä oikein odotin? Sitäkö, että päiväkodin opettajat ja hoitajat olisivat oppineet tuntemaan lasteni arkea paremmin, jos he olisivat kuulleet näistä ”oikeista” harrastuksistamme? Että he olisivat tutustuneet näin heidän innostuksensa kohteisiin?

Ei. Minä olisin toivonut, että he olisivat saaneet minusta aktiivisen äidin kuvan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että harrastuksia eivät todellakaan ole vain ohjatut harrastukset. Siis ne, joissa käydään tietyllä kellonlyömällä ja joista maksetaan monesti aika paljon. Annan paljon arvoa vapaalle leikille, rennolle puistoilulle ja lukemiselle. Luonnossa juoksentelulle, oman pöydän ääressä askartelulle ja lautapelien pelaamiselle. Toki ohjatut harrastukset ovat monelle perheelle arkea rikastavia ja iloa tuottavia, sekä tukevat monesti terveellä lailla etenkin kouluikäisten lasten liikunnallisuutta ja sosiaalisia suhteita.

Tärkeää mielestäni on lapsen näköisen harrastuksen löytäminen. Mistä lapsi nauttii? Mikä harrastus tuottaa lapselle iloa? Vähän isomman lapsen kanssa voi seuraavaksi pohtia, millaisten taitojen harjoittelusta olisi hänelle hyötyä ja jutella näistä yhdessä.

Yhtä tärkeäksi näen perheen arjen huomioimisen kokonaisuutena. Millaista on meidän perheen näköinen arki? Paljonko harrastuksia haluamme meidän perhekalenteriimme? Jääkö meille aikaa myös kiireettömään yhdessäoloon, vapaaseen leikkiin ja lepoon? Onko kalenterissamme aikaa myös vanhempien harrastuksiin tai omaan vapaa-aikaan? Vai nautimmeko me hyvin aktiivisesta arjesta?

Tänä syksynä kannattaa myös pysähtyä pohtimaan: mitä harrastuksia kaipasimme eniten kevään lockdownissa? Oliko joitakin harrastuksia, joiden kohdalla huokasimme (salaa) helpotuksesta niiden peruunnuttua? Millaiseksi rakennamme uuden normaalin harrastusarjen meidän perheessämme?

Me meinaamme jatkaa muutamaa iloa tuottavaa ohjattua harrastustamme. Niiden lisäksi pyrimme pyhittämään enemmän aikaa koko perheen yhteiseen kiireettömään oleiluun ja ulkoiluun, joiden lisääntyneestä määrästä keväällä nautimme.

Ja kyllä tämä aktiivinen äiti on myös lapsiltaan ottanut opiksi: varaamme päiviimme riittävästi aikaa myös koiranpentumme hoitamiseen ja takan ääressä taljan päällä makoiluun – heti kun ihana takkakausi taas alkaa.

Iloa, hymyjä ja rentoja hetkiä juuri teidän perheen näköiseen harrastusarkeen toivottaen,

Tämän jutun runko on julkaistu ensimmäisenä Nokian uutisissa.