Rakas voimapaikkani

Reilu kolme vuotta sitten, tammikuussa 2017, tulimme tänne nykyiseen kotiimme asuntonäyttöön. Olimme jo asunnon esittelyteksteissä ihastuneet ajatukseen talokauppaan kuuluvasta ikiomasta laiturista. Pieni pessimisti sisälläni yritti kuitenkin valmistella minua pettymykseen kertomalla etukäteen tarinaa lahonneista laudoista ja sinileväisestä lätäköstä.
Laiturille astuessani sisälläni hypähti. Tuolloin harmaan utuisena tammikuun päivänäkin näkymä yli Pyhäjärven oli ihana. Siinä syvää hengähtäessäni tunsin vahvasti, että juuri tässä mun on hyvä olla.

Laiturillamme olen lukemattomia kertoja:
- ihaillut lukuisia auringonnousuja
- nauttinut kymmeniä kahveja
- tuntenut suurta kiitollisuutta
- tunnistanut pienet, innostuneet unelmieni siemenet
- surrut suruni ja itkenyt kyyneleeni
- huokaissut ilmaan kaipaukseni
- keksinyt ratkaisut mieltäni painaviin pohdintoihin
- viettänyt ikimuistoisia hetkiä rakkaimpieni kanssa

Mikä on sinun voimapaikkasi? Missä sinun on hyvä ja rauhallinen olla, juuri sellaisena kuin olet – kaikkine tunteinesi?
”Hakeudu sellaiseen paikkaan luonnossa, missä sä voit tosi hyvin. Se voi olla sun sielunmaisema tai voimapaikka, jossa sulla on hyvä, rauhallinen ja voimaantuva olo.”
katri syvärinen
Halauksin,
