Elluyellow ja auringonkukat

Tänä viikonloppuna on vietetty selvästi kesän viimeistä viikonloppua. Juuri oikeiden kelien hellitessä on somen perusteella niin nautittu venetsialaisista kuin metsäretkistäkin, niin puutarhassa kuin kesäfestareillakin.

Otin itse varaslähdön kesän viimeisiin fiilistelyihin ja syksyn ensimmäisiin nautiskeluihin jo tiistaina. Pääsin tuolloin Instagram-ystäväni Janikan kanssa Keravan huikeille auringonkukkapelloille hymyilemään, nauramaan ja pyörähtelemään Janikan kameran edessä.

Elluyellow ja auringonkukat

Olin jo pidempään ihaillut Janikan taitoa tallentaa kameralla tunteet. Rakkaus, onni ja ilo. Kurkkaamalla Janikan Majakaphotographyn Instagram-feediä ymmärrät täysin mitä tarkoitan: herkkiä katseita, lämpimiä halauksia, helliä suudelmia, hentoja kosketuksia… <3

Nyt olinkin todella iloinen, että Janika kutsui minut kanssaan auringonkukkien keskelle yhtenä elokuun kauneimpien auringonlaskujen iltana. Janikan rauhallisessa ja varmassa ohjauksessa sain antaa oman onnen ja kiitollisuuden tunteeni taltioitua hänen upeisiin otoksiinsa yhdessä kultaisten auringonsäteiden ja hurmaavien auringonkukkien kanssa.

Janikalla on häkellyttävä taito välittää kuvattavalleen levollisuutta ja huolettomuutta. Jo viesteissään ennen kuvauspäivää Janika huokui rauhaa ja varmuutta siitä, että kuvauspäivästä tulee upea <3 Janikan kuvattavaksi kannattaakin ehdottomasti mennä jos on epävarma olo olla valokuvattavana.

Me nauroimme paljon, ihailimme auringonlaskua ja nautimme elämämme ensimmäisen piknikin auringonkukkapellolla. Herkuttelimme tuoreilla valtavilla korvapuusteilla kukkien katveessa: erinomaisen hyvä päivä, siis!

Elluyellow ja auringonkukat

Oletko sinä koskaan nauttinut piknikistä parimetristen kukkien siimeksessä? Suosittelen <3

”Kuvauksissani korostuu rakkaus, luonnonvalo ja upea suomalainen luonto. Autan sinua luomaan pysyviä muistoja kaikista rakkaimmistasi.”

Janika Karttunen, Majakaphotography

Seuraavaksi, kun sinäkin haluat Uudellamaalla – tai vähän kauempaakin – kameran eteen tallentamaan oman, parisuhteesi, perheesi tai juhliesi onnen ja rakkauden, tiedät kenen puoleen kääntyä.

Lämmin kiitos Janika upeasta illasta ja näistä mielettömistä kuvista! <3



YellowQuu naisten- ja lastenmalliston syksyn 2021 uutuudet

Elluyellow ja auringonkukat

Auringonkukkien suojassa sujautin ylleni myös meidän YellowQuun ihanan syksyn uutuuden: kauniin kietaisutunikan kera frillan ja pitsikukan 🙂 Malliston luottolegginsit jalassani ja todella näppärä uutuuspanta päässäni pääsin Janikan kameran eteen pyörähtelemään.

Kietaisutunikaa saa niin keltaisena kuin mustana sekä niin suloisella frillalla kuin ilmankin. Lisäksi kietaisutunikan saa äitiys- ja imetystunikana, jolloin sivusaumaan on lisätty sievä rypytys – ja vaatetta voi käyttää näin koko raskaus- ja imetysajan, sekä vielä sen jälkeenkin.

Samoin panta ja legginsit löytyvät molemmat tästä mustasta luottokankaasta sekä aurinkoisesta keltapalloisesta kankaasta.

Kaikki vaatteet ompelee WillaQuun ihana Riikka pienompelimossa Sastamalassa rakkaudella ja huikealla ammattitaidolla. <3

Pannat ovat tulleet kovaan käyttöön myös tytöille – täydelliset näille keleille, kun pipoa ei vielä tarvita eikä hellehattuakaan enää 🙂

Muistathan myös muut YellowQuun naisten- ja lastenvaatemalliston kauniit, persoonalliset ja kestävät vaatteet: mekkotunikat, pitsikukkalegginsit, paidat ja pipot. Kaikki nämä löytyvät näppärästi WillaQuun verkkokaupasta.





Ollaankos sielläkin nautittu kesän viimeisestä viikonlopusta, venetsialaisista ja/tai auringonkukkien huippusesongista?

Iloa, aurinkoa ja keltaista energiaa elo-syyskuun vaihteeseen toivottaen,